Kerätään hyvät käytännöt hyödynnettäviksi

Saamme loppukesäisin kuulla uutisista, kuinka metsämarjoja jää keräämättä ja hyödyntämättä kymmeniä miljoonia kiloja. Luonnonmarjojen keräämisen ja hyödyntämisen taloudelliset vaikutukset tiedostetaan, mutta mihin tarkoitukseen kerätään hyviä käytäntöjä. Miksi esimerkiksi EU:n rakennerahastotoiminnassa ja erityisesti sosiaalirahaston hankkeissa on julkilausuttuna tavoitteena hyvien käytäntöjen kokoaminen? Onko pelkona, että muutoin hankkeiden kypsynyttä satoa jäisi mätänemään hyödyntämättömänä suomalaisiin hanke-erämaihin, jolloin kansallinen kilpailukykymme ei vahvistuisikaan tai Euroopan unioni ei kehittyisikään maailman kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi.

Siinä missä Lissabonin strategian kunnianhimoiset tavoitteet näyttävät maailmantalouden kuohunnassa häipyneen horisonttiin, myös hyvän käytännön käsite pakenee määrittelijänsä näköpiiristä. Hyvä käytäntö voidaan liittää mitä erilaisimpiin asiayhteyksiin yritystoiminnan tai koko yhteiskunnan uudistumisprosesseista yksittäisten hankkeiden työkäytäntöihin. Käsitteellinen epäselvyys voidaan nähdä jopa tietoisena hallinnoinnin ja johtamisen tapana: ohjelma- ja hanketoimijoille luodaan paine löytää hyviä käytäntöjä, mutta sisältöjen ja keinojen suhteen tarjotaan varsin paljon liikkumavaraa. EU:n näkökulmasta oleellista on, että kansalliset toteutukset liittyvät laajempaan kokonaisuuteen, mikä tarjoaa mahdollisuuden oppia ja siirtää hyviksi havaittuja käytäntöjä EU:n sisällä. Juuri kehittämispolitiikkojen mahdollisten aukkojen täydentäminen on hyvien käytäntöjen keräämisen ja hyödyntämisen ydin. (Vrt. Arnkil 2006.)   

Euroopan unionin sosiaalirahaston ja ESR-hankkeiden avulla kehitetään uusia menetelmiä ja toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää työ-, koulutus-, sosiaali- ja elinkeinopolitiikassa. ESR-projektit tulisikin nähdä yhteiskunnan tuotekehitysvälineinä, joiden avulla uusia menetelmiä ja toimintamalleja voidaan kokeilla kyseisillä politiikanlohkoilla. Tuotekehitysnäkökulman aito soveltaminen hanketoiminnassa edellyttää kokeilukulttuurin omaksumista ja nykyistä korkeamman riskitason hyväksymistä: myös epäonnistuneita kokeiluja täytyy sietää. Harppaus hanketasolta kansallisen tai EU-tason kehittämis- ja rakennepolitiikan täydentämiseen on yksittäisten hankkeiden näkökulmasta varsin pitkä. Manner-Suomen ESR-ohjelma-asiakirjassa todetaankin, että aiemmalla ohjelmakaudella hyvät käytännöt ovat pääosin olleet projektikohtaisia tuotoksia, toimintakäytäntöjä tai -menetelmiä, mutta vähemmässä määrin yleisesti käyttöönotettavia toimintamalleja. Kyse ei ole niinkään siitä, että projektit eivät olisi onnistuneet tavoitteissaan tai olisivat olleet peräti huonoja. Kyse on sen sijaan pitkälti siitä, että rakenteet, jotka tukevat hyvien käytäntöjen levittämistä, ovat edelleen kehittymättömiä (vrt. Ponnikas ym. 2011). Tämä koskee erityisesti hyvien käytäntöjen raportointitapojen ja julkaisuväylien kypsymättömyyttä.

Hyviin käytäntöihin on sisäänrakennettu ristiriita. Ne syntyvät aina paikallisesti ja jossain ainutkertaisessa kontekstissa, mutta samalla niitä olisi kyettävä siirtämään kontekstista toiseen ja hyödyntämään muualla. Hyvä käytäntö ei siirry ja juurru kuin emokasvista irrotettu pistokas, vaan hyvän käytännön levittämisessä on kyse sosiaalisesta oppimisprosessista. Oppiminen tapahtuu pienissä epämuodollisissa ryhmissä, joissa tieto välittyy sekä kirjoitetussa että erityisesti hiljaisessa muodossa. Tiedon tekee hiljaiseksi se, että sitä ymmärtää parhaiten asiaan vihkiytynyt, tietyn käytäntöyhteisön jäsen. Nämä käytäntöyhteisöt koostuvat ihmisistä, joilla on yhteisiä päämääriä ja toimintatapoja ja jotka kommunikoivat säännöllisesti toistensa kanssa. Usein käytäntöyhteisöjen jäseniä yhdistää ammatillinen tausta, olivatpa he sitten elinkeinoasiamiehiä tai sosiaalityöntekijöitä. Jotta hyvä käytäntö leviäisi ja juurtuisi aidosti, olisi se saatava syntymään tällaisen oppivan käytäntöyhteisön sisällä. (Mm. Arnkil 2006.)

Hyvien käytäntöjen paras hyödyntämisaika on juuri nyt käsillä, kun kausi on lopuillaan ja uuteen valmistaudutaan. Kannattaa kuitenkin vielä muistaa muutama asia. Selvästi huonojen käytäntöjen hyödyntämistä on vältettävä, mutta niihin kannattaa silti tutustua, jotta osaa jatkossa erottaa hyvät huonoista. Ja mikä tärkeintä: älä säilytä hyviä käytäntöjä liian kauan varastossa, sillä ne menettävät tuoreutensa. Joten laita ne mahdollisimman nopeasti kiertoon ja muidenkin hyödynnettäviksi!

 

Timo Suutari toimii Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Priimat – hyvät hankekäytännöt Etelä-Pohjanmaalla -hankkeen projektipäällikkönä.

 

Lähteet:

Arnkil, R. (2006). Hyvien käytäntöjen levittäminen EU:n kehittämisstrategiana. Teoksessa Seppänen-Järveläinen, R. & Karjalainen, V. (toim.): Kehittämistyön risteyksiä. Stakes. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2009. 55–72.  

Ponnikas, J., Korhonen, S., Sillanpää, K. & Ålander, T. (2011). Manner-Suomen ESR-ohjelman strateginen arviointi vuonna 2011. Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus. Vuosina 2007–2013 toteutettavan Manner-Suomen ESR-ohjelman arviointiraportit vuonna 2011. Edita Prima Oy, Helsinki 2012.

Katselukerrat: 173

Kommentoi

Sinun tulee olla Länsi-Suomen Helmet:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Länsi-Suomen Helmet

© 2020   Luonut:   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot