Työelämän murroksesta on kirjoitettu ja puhuttu 2000-luvun aikana valtavasti. Lukuisat tutkijat, tietokirjailijat sekä työyhteisö- ja yritysvalmentajat ovat havahduttaneet meidät siihen, että työnteon tavat ovat muuttuneet perustavalla tavalla. On puhuttu jälkimodernista työstä tai niin sanotusta uudesta työstä erotuksena vanhoista työn organisoitumisen ja työnteon malleista (mm. Vähämäki 2004, Julkunen 2008).

Uutta työtä on luonnehdittu joustavaksi, kommunikatiiviseksi ja jopa levottomaksi, koska se ei ole enää selkeästi kuvattavissa eikä se pysy yksittäisen työpaikan seinien sisällä. Työ on hiljaisen puurtamisen sijaan vuorovaikuttamista jatkuvasti muuntuvissa verkostoissa, joissa ihmiset, työn kohteet ja tavoitteet vaihtuvat. Joustavat organisaatiot tarvitsevat ihmisiä, jotka eivät ole liikaa sidoksissa vanhoihin toimintamalleihinsa ja jotka kykenevät oppimaan koko ajan uutta. Hanketyön arjen näkökulmasta tämä ”levottomuus” voidaan tiivistää siten, että on koko ajan oltava avoin ja valmis uusille projekteille samalla kun on pystyttävä irrottautumaan päättyvistä hankkeista. (Vrt. Julkunen ym. 2004, Vähämäki 2004, Sennet 2007.)   

Uutta työtä leimaa työn ja muiden elämänpiirien sekoittuminen keskenään, mikä sinänsä on entuudestaan tuttu ilmiö. Esimerkiksi etätyö on perustunut ajatukseen, että työ siirtyy yhdestä kiinteästä pisteestä toiseen, käytännössä työpaikalta kotiin. Mutta nyt kyse on varsin toisenlaisesta muutoksesta: vapaa-ajan elementit leviävät työelämään, ja työ saa harrastamisen ja jopa leikillisyyden piirteitä (Riikonen 2013). Puhutaan niin sanotusta luonnollisesta tuottavuudesta, mikä toteutuu kun ihmiset voivat vapaasti käyttää parhaita ominaisuuksiaan, aivan kuten vapaa-ajallaan uppoutuessaan harrastustensa pariin (Halava 2013).  

Tarve jatkuvaan uusiutumiseen, irrottautumiseen vanhasta sekä työn ja muiden elämänpiirien sekoittuminen keskenään tarjoavat joustavuutta ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen, mutta samalla ne ilmenevät työelämän epävarmuutena ja epäselvyytenä (mm. Siltala 2004). Epäselvyyden hallinta ja ennen kaikkea sen sietäminen ovat erottamaton osa kaikkea yhteiskunnan kehittämiseen ja uudistamiseen tähtäävää työtä. Näin on myös Euroopan sosiaalirahaston hanketoiminnan kohdalla. Projektimainen työn organisoitumistapa pyrkii hallitsemaan epäselvyyttä tukeutumalla suunnitelmallisuuteen ja ennakoitavuuteen. Kehitettävien ilmiöiden moniulotteisuus saattaakin ajaa ihmisiä konkretian kaipuuseen (Kolehmainen 2013). Kuitenkin uusien käytäntöjen synnyttämisessä ja juurruttamisessa on kyse konkreettisten toimien ohella usein varsin epämääräisestä yhteisen näkemyksen muovaamisesta ja asioiden ”sujuttamisesta” vuorovaikutusverkostoissa. Kehitettäviä ilmiöitä ei pystytä suitsimaan tai kesyttämään projekteissa täysin hallittaviksi.   

Hanketoiminnassa tasapainoillaan aina hallinnan ja luovuuden välissä. Molempia näkökulmia tarvitaan, mutta sääntelyn keinovalikoimalla on taipumusta laajentua liiaksikin ja tukahduttaa alleen uudet avaukset (Halava 2013). Oleellinen kysymys on, tukeeko projektimainen työn organisoitumisen tapa luonnollista tuottavuutta. Kyetäänkö hanketoiminnassa ottamaan huomioon työelämän murros ja tarjoamaan ihmisille sellaisia työnteon puitteita, joissa ennustettavuus ja turvallisuus sekä joustavuus ja jopa leikillisyys ovat sopivasti tasapainossa?

 

Lähteet

Halava, I. (2013). Yhteiskunnan uudistuminen, työn murros ja tuottavuus 2.0. Esitys Hanketoiminta yhteiskuntaa uudistamassa Priimat – Hyvät käytännöt Etelä-Pohjanmaalla -seminaarissa. 13.12.2013, Seinäjoen teknologia- ja innovaatiokeskus FRAMI.

Julkunen, R. (2008). Uuden työn paradoksit. Keskusteluja 2000-luvun työprosess(e)ista. Vastapaino, Tampere 2008. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2008.

Julkunen, R., Nätti, J., Anttila, T. (2004). Aikanyrjähdys. Keskiluokka tietotyön puristuksessa. Vastapaino. Tampere 2004. Kirjakas Ky, 2004.

Kolehmainen, J. (2013). Mitä on hankkeiden takana? Toimijuus ja institutionaalinen yrittäjyys (alue)kehittämisessä. Esitys Hanketoiminta yhteiskuntaa uudistamassa Priimat – Hyvät käytännöt Etelä-Pohjanmaalla -seminaarissa. 13.12.2013, Seinäjoen teknologia- ja innovaatiokeskus FRAMI.

Riikonen, E. (2013). Työ ja elinvoima. Eli miksi harrastukset, leikki ja taide ovat siirtymässä työn ja työhyvinvointiajattelun ytimeen? Osuuskunta Toivo. Vammalan Kirjapaino Oy. Sastamala 2013. 

Sennet, R. (2007). Uuden kapitalismin kulttuuri. Suomentanut Kaisa Koskinen. Vastapaino. Tampere 2007.

Siltala, J. (2004). Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Otava. Helsinki  2004.

Vähämäki, J. (2004). Kuhnurien kerho. Vanhan työn paheista uuden hyveiksi. Tutkijaliitto, Helsinki 2003.

 

Kirjoittaja on toiminut projektipäällikkönä Priimat – Hyvät hankekäytännöt Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa. Hankkeen julkaisu ”Yhteiskuntaa uudistamassa. Hyvät käytännöt eteläpohjalaisessa ESR-hanketoiminnassa” on luettavissa ja ladattavissa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin verkkosivuilta. Priimat-hankkeen päätösseminaarin aineistoa löytyy Länsi-Suomen Helmet -portaalista Priimat-hankkeen -ryhmäsivuilta.  

Katselukerrat: 194

Kommentoi

Sinun tulee olla Länsi-Suomen Helmet:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Länsi-Suomen Helmet

© 2021   Luonut:   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot