Info

ESR 60 vuotta

Tälle sivulle kerätään materiaalia mm Helsingin ESR 60v-tilaisuudesta ja mahdollisista alueellisista tilaisuuksista.

ESR 60 vuotta: Investointeja ihmisiin

Euroopan sosiaalirahasto ESR täyttää pyöreät 60 vuotta. ESR:n tuella on saatu aikaan onnistumistarinoita kautta vuosikymmenien. Sadat tuhannet ihmiset ja kymmenet tuhannet yritykset ja työpaikat ovat Suomen EU-jäsenyyden aikana olleet tavalla tai toisella osallisena ESR-hankkeissa. Vuoden teemaksi onkin valittu ” Investointeja ihmisiin”.

ESR:n juhlakaravaani starttasi torstaina 16.2.2017 Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla, jonka juhlasali muuntui interaktiiviseksi messutilaksi. Tilaisuuden avasi oikeus- ja työministeri Jari Lindström, joka muistutti, että vaikka ESR:n osuus Suomen valtion budjetissa saattaa vaikuttaa pieneltä, sillä on merkittävä vipuvaikutus. Sen avulla on kyetty rahoittamaan monenlaista kehittämistä, jota ei muuten olisi voitu tehdä.

ESR-rahoituksella on mm. kehitetty rakenteita ja toimintamalleja, jotka ovat jääneet pysyviksi kuten monialainen yhteistyö työllistymisen edistämiseksi. Maahanmuuttajien palvelumallit sekä nuorille suunnatut neuvontapalvelut vaikuttavat lupaavilta.  Rahoitus on ollut merkittävää myös opetukseen liittyvässä kehittämisessä sekä työssä, jolla on mm. edistetty opiskelijoiden opintojen loppuun saattamista. Meillä on kehitetty sosiaalisen osallisuuden keinoja ja työpajatoimintaa. Meillä on edistetty yrittäjien valmiuksia ja kehitetty työelämän toimivuutta. Kuluvalla ohjelmakaudella ESR:llä pyritään kaupungeissa edistämään kansalaisten mahdollisuuksia osallistua paikalliseen kehittämiseen.

Tilaisuuden kolme teemaa olivat osaaminen, osallisuus sekä työllisyys ja yrittäjyys. Lavalla nähtiin ja kuultiin taidetta, tutkimusta ja mielipiteitä. Äänensä sai kuuluviin mm. läänintaiteilija, köyhyystutkija, kitaristi, Työelämä 2020 -hankkeen vetäjä ja kyläkauppias. Musiikista vastasivat mm. romani- ja saamelaistaiteilijat. Hankkeet esittäytyivät myös noin 20 ständilla.

Tilaisuus saa vahvistusta vuoden aikana eri puolilla Suomea olevista tapahtumista.

Tilaisuutta on valmisteltu TEM:n, OKM:n, STM:n sekä Hämeen ELY-keskuksen ja muiden ESR-toimijoiden kanssa.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön uutinen 16.2.2017.

Tiistaina 12.9. 2017 vietettiin Seinäjoen Rytmikorjaamolla Länsi-Suomen alueen ESR-juhlaa. Ja syytähän oli juhlaan, sillä Euroopan Sosiaalirahasto viettää tänä vuonna eurooppalaisittain 60-vuotissyntymäpäiviään ja meillä Suomessa ESR-työtä on tehty 20 vuoden ajan. Länsi-Suomen alue tahtoi nostaa juhlavuoden kunniaksi esiin eri tahoilla tehtyä arvokasta, uutteraa, innovatiivista, uutta luovaa kehittämistyötä kuluneiden vuosien aikana.

Yhteenveto juhlasta tässä.

Yhdistävä tekijä: ryhmä
Jäsenet: 1
Viimeisimmät tapahtumat: Helmi 17, 2017

Keskustelupalsta

Tässä projektisivulla/ryhmässä ei ole vielä keskusteluita.

Kommenttitaulu

Kommentoi

Sinun tulee olla ESR 60 vuotta:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

 

Projektin/ryhmän jäsenet (1)

 
 
 

© 2022   Luonut:   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot